2. tammikuuta 2020

Teräsleidit on innostava tarina valintojen merkityksestä

Mitä tapahtuu, kun kolme yli 75-vuotiasta sisarusta päättää vielä kerran ottaa elämästä kaiken irti? MobilePay on mukana tukemassa uutta kotimaista draamakomediaa, jonka viesti elämästä on tärkeä.

Kolme naista istuu ravintolan edessä, otos elokuvasta Teräsleidit

Vuoden alussa ensi-iltansa saa Pamela Tolan toinen ohjaus, road movie Teräsleidit. Elokuva muistuttaa, ettei koskaan ole liian myöhäistä alkaa elää, ja että valinnoilla voi muuttaa elämänsä suuntaa tai yksityiskohtia. Elämän eteen tuomia tapahtumia ei tietenkään aina pysty itse päättämään, mutta suhtautumisensa niihin pystyy.

– Minulla oli yksitoikkoinen ja vääristynyt kauhukuva siitä, millaista vanhuus on. Halusin tuoda esiin, kuinka monenlaisia tapoja on ikääntyä. On avartavaa ja kannustavaa ajatella, ettei aktiivinen elämä lopu tiettyyn ikään, ohjaaja-käsikirjoittaja Pamela Tola perustelee.

Yhtä elokuvan päärooleista näyttelee konkarinäyttelijä Seela Sella, joka täyttää hieman ennen ensi-iltaa 83 vuotta. Hänen hahmonsa Raili on hieman katkeroitunut elämäänsä, joka ei ole mennyt aina ihan haaveiden mukaan.

 – Raili on ilkeä, pirullinen ja älykäs nainen. Harvemmin saa yksityiselämässä olla pirullinen, joten nautin suunnattomasti tällaisen roolin esittämisestä, Sella nauraa.

Sella muistuttaa, että ilkeydenkin taustalla on syitä, joiden hän toivoo tulevan elokuvan katsojille esiin. Raililla ei ole lapsia, ja hän on ollut avioliitoissaan onneton. Vaikka hän on menestynyt ammatissaan, Raili toivoisi tehneensä valintoja "mukavamman elämän" eteen.

– Jos kokee löytäneensä väärän suunnan elämälleen, kuten väärän ammatin, pitää vaihtaa vaihdetta ja lähteä toiseen suuntaan. Ei pidä käpertyä tai mennä sen mukaan, millaisen leiman muut sinuun lyövät, vaan lähteä eteenpäin, Sella painottaa.

Suunnan korjaamisesta auttaa positiivinen asenne uuden oppimiseen ja elämään. Sellan mukaan ikääntyessään ihminen parhaimmillaan oppii rakastamaan, hyväksymään ja ymmärtämään paremmin – digitaalisia taitojakin, jos motivaatio on kohdallaan.

Seela Sellan esittämä Raili on varakas, eikä siksi juurikaan kiinnitä huomiota arkisiin askareisiin. Vaikka nykyisin Raililla on varaa lounastaa ravintoloissa, ei juristin koulutuksen saanut hahmo ole saanut talouttaan kuosiin mitenkään itsestään.

– Raili arvostaa käytännöllisimpiä ja edullisimpia ratkaisuja, ei hän turhaan ole rikas ja viisas. Uskon, että Raili ottaisi kaiken irti uusista teknologian mahdollisuuksista, Sella hymyilee.

Pamela Tolan mielestä on tärkeää, että ihmiset kaikenlaisista elämänvaiheista olisivat tekemisissä keskenään. Vanhan ihmisen viisautta, tietoa ja kokemusta voisi jakaa nuoremmille, ja toisaalta esimerkiksi lapsilta jokainen voi saada iloa ja keveyttä elämään. Uudelle vuosikymmenelle Teräsleidien ohjaaja antaa yhden vinkin.

– Teräsleidit opettaa ottamaan vastuuta omasta itsestään: kenen elämää elää ja kuka meitä ohjaa. On tärkeää minkä tahansa ikäiselle ihmiselle, että kantaa valinnoistaan vastuuta, eikä siirrä sitä muualle. Elää sellaista elämää, minkä parhaimmillaan voi, Tola kannustaa.
 
 

MobilePay ja Teräsleidit

MobilePay on Pohjoismaiden johtava mobiilimaksuratkaisu, joka on ilmainen kaikkien pankkien asiakkaille. Sovellus toimii kaikilla yleisimmillä älypuhelimilla, kaikilla korteilla ja kaikissa maksutapahtumissa, kuten kuluttajien välisissä maksuissa, verkkokaupoissa, pienemmissä myymälöissä, suurilla ketjuilla, sovelluksissa, kansalaisjärjestöjen varainkeruussa, toistuvissa maksuissa ja laskujen maksussa. MobilePay Suomi on osa MobilePay-konsernia. Vuoden 2019 kolmen ensimmäisen kvartaalin aikana tehtyjen siirtojen määrä kasvoi 129 prosentilla verrattuna vastaavaan ajanjaksoon 2018.

Teräsleidit on Pamela Tolan ohjaama ja yhdessä Aleksi Bardyn kanssa käsikirjoittama road movie, jossa ikä on tuskin edes numero.  Pääosissa näyttelevät Seela Sella, Leena Uotila sekä Saara Pakkasvirta. Elokuva kertoo kolmesta yli 75-vuotiaasta sisaruksesta, jotka päättävät yhdessä ottaa yhteisestä ajastaan vielä kaiken irti. MobilePay on ollut mukana tukemassa elokuvaa ja kannustamassa mutkattomaan, itsenäiseen tapaan elää itsensä näköistä elämää. 

Teräsleidit saa ensi-iltansa 3.1. elokuvateattereissa kautta maan. Nopeimmin maksat leffaliput Finnkino.fissä MobilePaylla. Tästä leffaan.