30. joulukuuta 2021

MobilePaylla uudistui tänä vuonna kaikki yhteistyökumppaneista yhtiörakenteeseen – toimitusjohtajalla kiikarissa uudet aluevaltaukset

MobilePayn käyttäjämäärät rikkoivat jälleen kasvuennätyksiä vuonna 2021. Kasvun lisäksi kuluneena vuonna uutisoitiin lukuisista uusista yhteistyökumppaneista, lisäpalveluista sekä yhdistymisestä Pivon ja norjalaisen Vippsin kanssa. Tulevaisuudessa MobilePay haluaa tarjota sovelluksessaan vielä monipuolisempia lisäpalveluja.

MobilePaylla tehtyjen maksujen volyymi vuositasolla - graafi

MobilePaylla oli vauhdikas vuosi. Kuluttajille lanseerattiin kaksi uutta palvelua: Lahjakortit ja MobilePay Box. MobilePay mahdollisti myös laskujen maksamisen sekä toistuvan kuukausilaskutuksen yhä useamman kauppiaan kanssa. Lisäksi MobilePay vahvisti asemaansa ryhtymällä yhteistyöhön useiden uusien kumppanien, muun muassa Alkon, valtion virastojen ja Waltti-maksusovelluksen kanssa. 

Suuria uudistuksia tapahtui myös itse organisaatiossa, kun MobilePay Suomelle nimitettiin uusi toimitusjohtaja ja yritys ilmoitti aikeistaan yhdistyä kahden muun merkittävän pohjoismaalaisen mobiilimaksuratkaisun Pivon ja Vippsin kanssa. Lisäksi MobilePay Suomi ilmoitti sulautuvansa vuodenvaihteessa tanskalaiseen emoyhtiöönsä – toimintaa jatkaa ensi vuonna MobilePay A/S:n Suomen sivuliike. 

Suuret kasvuluvut ja tiuha muutostahti viittaavat siihen, että ensi vuodesta on tulossa vähintään yhtä vauhdikas.  

Maksupalvelujen tarjonta monipuolistuu 

Alustatalouden trendi näkyy maailmalla myös maksupalvelujen ja FinTech-yritysten tarjoamissa supersovelluksissa, joiden palvelut kattavat laajan kirjon kuluttajien päivittäistarpeita. Maksamisen lisäksi useat palveluntarjoajat Pohjoismaissa ja muualla maailmassa tarjoavat maksusovelluksissaan innovatiivisia lisäarvopalveluja, kuten mobiililiittymiä.

Sovellusten sisäiset lisäarvopalvelut ovat kehittyneet todella mielenkiintoisiin ulottuvuuksiin viime vuosina, kun katsotaan vaikka kiinalaista WeChatia tai norjalaista Vippsiä. Uskon, että meille syntyy valtavasti mahdollisuuksia tulevaisuudessa, kun jalansijamme vahvistuu Suomessa orgaanisen kasvun ja mahdollisen uuden yhteisyrityksen myötä. Entistä tiiviimpi yhteistyö muiden alan toimijoiden kanssa mahdollistaa aivan uuden tason kyvykkyyksiä, ja niiden kehittämiseksi tulemme tekemään töitä myös MobilePaylla.

 

Perttu Kröger
Toimitusjohtaja, MobilePay Finland Oy

MobilePayn jalansija todella vahvistuu vuosi vuodelta. Rahaa siirrettiin MobilePayssa tänä vuonna lähes 2,4 miljardin euron edestä – suomalaiset tekivät rahasiirtoja toisilleen ja maksoivat verkko- ja kivijalkakaupoissa 80 % enemmän kuin viime vuonna. Sovellukseen on tänä vuonna rekisteröitynyt 384 000 uutta käyttäjää – yhteensä käyttäjiä on reilusti yli puolet suomalaisesta työikäisestä väestöstä, jo lähes 2 miljoonaa.

MobilePay käy Suomessa maksutapana jo yli 20 000 myyntipisteessä. Yritysten vastaanottama osuus MobilePay-suorituksista kasvoi 8 prosenttiyksikköä viime vuodesta, mikä osoittaa MobilePayn vakiintuvan entisestään maksutapana. Verkkokauppamaksuja tehtiin yli puolet enemmän kuin viime vuonna, ja marraskuun lopussa uutisoimme jo yli miljoonan suomalaisen maksaneen verkkokauppaostoksensa MobilePaylla tämän vuoden aikana. 

Lisätietoja:
Perttu Kröger
Toimitusjohtaja, MobilePay Finland Oy
perttu.kroger@mobilepay.fi

MobilePay

MobilePay on Pohjoismaiden johtava mobiilimaksuratkaisu, joka on ilmainen kaikkien pankkien asiakkaille. Suomessa on jo lähes 2 miljoonaa MobilePay-käyttäjää. Vuonna 2021 sovelluksella on suoritettu maksuja lähes 2,4 miljardilla eurolla. Maksuja tehtiin 80 % enemmän kuin vuonna 2020. MobilePay Finland on osa MobilePay-konsernia.