28. syyskuuta 2021

Case Cafe Hyrrä

Ajatus yrittäjyydestä voi syntyä monella tapaa. Jollakulla idea lähtee kasvamaan harrastuksesta tai koulutuksen ja osaamisen kautta, toisella kipinä syttyy kuin itsestään, kun markkinarako avautuu.

Poika kahvilassa hymyilemässä

Salon seudun ammattiopisto kouluttaa tuhansia nuoria ja aikuisia kymmeniin eri ammatteihin. Pari opiskelijaa huomasi tilaisuutensa tulleen, ja he päättivät ottaa koulun kahvilatoiminnan pyörittääkseen. Näin sai alkunsa Cafe Hyrrä, joka tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuden virkistyä ja kokoontua yhteen nauttimaan kahvilan antimista. 
Yrittäjyys oli kiinnostanut jo jonkin aikaa, ja kun mahdollisuus oman kahvilan perustamiseen tuli eteen, päätimme parin opiskelijakaverin kanssa tarttua tilaisuuteen ja kokeilla onneamme. Olimme osallistuneet 4H:n tarjoamaan yrityskoulutukseen ja lisäksi oma oppilaitos tarjosi hyvän ja turvallisen ympäristön yrityksen perustamiselle. Liiketoiminnan perustutkinnon opiskelijoina saamme samalla työkokemusta ja voimme kahvilan pyörittämisen kautta suorittaa opintoihin kuuluvia opinnäytetöitä. 

Mark, yksi kahvilan perustajista

Päivittäinen kahvilan pyörittäminen ja myynti sujuvat nuorilta kuin itsestään. Opiskelijat ovat oiva asiakaskunta ja myyntiä kahvila saa mukavasti. Talouden hallinta voi monelle aloittavalle yrittäjälle vähän hankalaa ja niin se oli myös Cafe Hyrrän perustajille. Päättäväisyydellä ja uuden oppimisella sekin alue saatiin haltuun. Myynnit ja varastoinventaario merkitään päivittäin vihkoon ja sieltä säännöllisin väliajoin taulukkolaskentaohjelmaan. 

Cafe Hyrrä on ottanut MobilePay MyShop -ratkaisun käyttöön ja on saanut siitä hyviä kokemuksia. MyShop on helppokäyttöinen ja asiakkaatkin tykkäävät maksaa MobilePaylla.  

Erityisesti plussaa siitä, että myös alle 18-vuotiaana saimme MyShopin helposti käyttöön, eikä ratkaisu vaatinut erillisiä maksupäätteitä, summaa Mark.   

Kahvilan pyörittäminen opiskelun lomassa on antanut hyvää kokemusta ja eväitä tulevaisuuden suunnitelmien suhteen. Kun opinnot on suoritettu, on Markilla tavoitteena jossain vaiheessa tulevaisuudessa oman baarin avaaminen.  

MobilePay MyShop on kustannustehokas maksuratkaisu yrityksille ilman erillisiä laitehankintoja. Yrittäjä saa käyttöönsä 5-numeroisen MobilePay-lyhytnumeron, jolla asiakkaat voivat helposti maksaa tehdyistä töistä MobilePaylla. Maksut kilahtavat tilille automaattisesti päivittäin, eikä laskutuksesta tarvitse erikseen murehtia. Lue lisää MobilePay MyShop -ratkaisusta täältä.