16. tammikuuta 2024

MobilePay lanseeraa uudistetun sovelluksen tiistaina 23.1. – sovellus tuo mukanaan uusia ominaisuuksia sekä entisestään vahvistettua turvallisuutta

Vipps MobilePay lanseeraa uuden sovelluksen tiistaiaamuna 23.1., jolloin uusi sovellus korvaa vanhan. Uuden sovelluksen käyttöönotto on helppoa, ja sovellus latautuu puhelimeen asetuksista riippuen joko automaattisesti tai päivittämällä sen uuteen. Ulkoasultaan uudistettu sovellus vastaa edelleen käyttäjille tuttuihin tarpeisiin, mutta samalla tuoden mukaan myös jotain uutta.

Näkymä uudesta MobilePay-sovelluksesta

MobilePay julkaisee uuden sovelluksen tammikuun lopussa, tiistaina 23.1.2024. Samaan aikaan vanhan sovelluksen käyttö päättyy. Puhelimen käyttöasetuksista riippuen uusi sovellus latautuu joko automaattisesti tai se pitää käydä päivittämässä uuteen sovelluskaupassa. Jos automaattiset päivitykset eivät ole puhelimessa käytössä, vanhentuneeseen sovellukseen tulee ilmoitus, että versio on vanhentunut ja se tulee päivittää. 
 
Muutoksen myötä käyttäjätilit säilyvät ennallaan. Käyttäjän omat tiedot sekä kortti- ja tilitiedot siirretään uuteen sovellukseen automaattisesti. Uuteen sovellukseen ensimmäistä kertaa kirjautuessa käytetään henkilökohtaista tunnuslukua. Jos oma koodi on unohtunut, tunnistautumisen voi tehdä myös pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Jos sovelluksessa haluaa käyttää edellisen version profiilikuvaa, tulee se asettaa uudelleen. 

Uuteen sovellukseen kannattaa kertaalleen kirjautua sisään ennen kuin uutta sovellusta aikoo käyttää maksamiseen. Tämä on hyvä pitää mielessä, jos sovellusta aikoo käyttää maksamiseen kiiretilanteessa esimerkiksi joukkoliikennevälineissä.  

Uuden sovelluksen turvallisuutta on lisätty entisestään

Uusi sovellus on huolellisen suunnittelun ja pitkän työn tulos. Sovelluksen myötä MobilePay haluaa tarjota käyttäjilleen entistä paremman käyttäjäkokemuksen sekä uusia hyödyllisiä ominaisuuksia. Lisäksi turvallisuutta on haluttu parantaa entisestään.  

Turvallisuutta on lisätty muun muassa siten, että jokainen käyttäjä on sovelluksessa virallisella koko nimellään, mukaan lukien mahdolliset toiset nimet. Lempinimen, nimimerkin tai keksityn nimen käyttäminen ei ole sovelluksessa enää mahdollista. Käyttäjän kokonimi tulee uuteen sovellukseen automaattisesti, eikä sitä pääse itse muuttamaan. Tämä tekee maksamisesta entistä läpinäkyvämpää ja turvallisempaa.  

Turvallisuuden vahvistamisen lisäksi MobilePay tuo sovellukseen myös muita parannuksia sekä kokonaan uusia ominaisuuksia tarjotakseen käyttäjilleen parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Samalle se haluaa luoda alustan, joka on suunniteltu myös mahdollisia tulevia tarpeita silmällä pitäen. Sekä uusista ominaisuuksista että uuden sovelluksen käytöstä konkreettisemmin kerrotaan tarkemmin tulevan lanseerauksen yhteydessä. 

Käyttäjiä tuetaan läpi uuden sovelluksen käyttöönoton

MobilePay on tehnyt valtavasti töitä, jotta siirtymä uuden sovelluksen käyttöön olisi mahdollisimman vaivatonta. Uuden sovelluksen lataaminen on helppoa ja sen käyttölogiikka vastaa hyvin pitkälle vanhaa sovellusta. Myös alustan käyttö on yksinkertaista ja intuitiivista. 

Samaan aikaan MobilePaylla tiedostetaan, että osa käyttäjistä tarvitsee enemmän tukea uuden sovelluksen käyttöönotossa ja haluaa sitä heille myös tarjota. Tietoa ja tukimateriaaleja on tarjolla paljon ja niihin voi tutustua tarkemmin MobilePayn kotisivuilla täällä

Vipps MobilePay management
Esittelemme pian suomalaisille uuden MobilePay-sovelluksen. Odotamme jo innolla, että pääsemme kertomaan lisää sovelluksen mukanaan tuomista uusista ratkaisuista – niin käyttäjille kuin kauppiasasiakkaillemmekin.

Perttu Kröger, Vipps MobilePayn Suomen maajohtaja

MobilePay yhdistyi norjalaisen Vippsin kanssa loppuvuodesta 2022

Vipps MobilePayn keskeisin tavoite on ollut alusta asti luoda sen kaikille markkinoille yhteinen alusta ja sovellus. Yhteinen alusta on tärkeä edellytys, jotta uusia innovatiivisia, rajat ylittäviä tuotteita ja palveluja voidaan tuoda markkinoille niin Suomessa, Norjassa kuin Tanskassakin entistä nopeammin. Yhtiöllä on yhteensä 11 miljoonaa käyttäjää ja 400 000 maksupistettä pohjoismaissa. Transaktioita on yli 1,1 miljardia kappaletta vuosittain. Suomessa käyttäjiä on jo 2,6 miljoonaa.